maanantai 30. heinäkuuta 2012

back in business?

Sain pari päivää sitten sähköpostin jossa kommentoitiin mun vanhaa operaatio farkkutakin valkaisu-postausta jostain viime lokakuulta, ja muistin että oon joskus kirjottanutkin jotain blogia. Taisi laiskuus iskeä ja bloggaus stoppasi kun seinään. Välillä vähän turhautti kun ajattelin ettei ketään jaksa lukee mitään mun turhaa blogia, mut alotinhan sen ihan itseäni varten alun perinkin. No, oon jo jonkun aikaa (eli monta kuukautta) harmitellut et miks en jaksanut kirjottaa vaikka oli kirjotettavaa kuinka paljon, ja aattelin et ei nyt enää voi jatkaa kun on ollut taukoo niin paljon. Mutta tässä sitä taas kirjotellaan! Ja onhan mulla muutama lukijakin vielä tallella, jos joku vaikka joskus eksyisi tännekin. :D
Yks syy mikä sai mut taas innostumaan kirjoittelusta, oli mun reissu Irlantiin, josta tultiin just lauantaina. Koska koko ajan kun ostin jotain kivaa, aattelin että tästä pitää laittaa kuva blogiin! Voisinpa siis heti huomenissa tai ylihuomenissa tai ainakin tällä viikolla kirjoitella matkasta, ja voin vaan kertoa et Dublin on kyllä shoppailuparatiisi mistä kertoo myös mun pankkitilin saldo tällä hetkellä. Huoh, taas alkaa valitus rahasta ja sen puutteesta, mut sitä valitettavasti on jonkun verran oletettavissa. Taisin taas lausahtaa jollekin kaverille Irlannin jälkeen et nyt alkaa kolmen kuukauden shoppailulakko, mut kuka uskoo. :D

Voi voi kun mulla on paljon rästiin jäänyttä höpöteltävää! See you later! :)
Ja kiitokset Katriina Janetelle kommentistasi! :D