sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Back to the 80's ja ompeluprojekti

Kotona taas parin päivän reissulta mummulaan ja kummitädin synttärijuhliin, minkä teemana oli 1980-luku. Kyllä oli tyylikkäät bileet. :D Oon aika ilonen, etten joutunut elämään sitä 80-lukua. Ei voi olla nauramatta, kun kattoo vanhoista valokuvista meidänkin äitin afropöheikkötukkaa. En omista mitään 80-luvun vaatteita ja kieltäydyin kreppaamasta ja tupeeraamasta tukkaa harakanpesäksi, joten pääsin pälkähästä ja sain luvan pukeutua ihan normaalivaatteisiin. Jouduin kuitenkin häpeemään äitin olkatoppauksia ja iskän neonvärisiä collegehousuja. Suhtaudun yleensä vähän negatiivisesti näihin sukukekkereihin, mut mulla oli itseasiassa ihan hauskaa. Nä ei ollutkaan mitkään teekutsut, vaan kyllä siellä oli illemmalla jo aika meno päällä. 

Rachelin olkatoppaukset on vähän tyylikkäämmät kun sillon 80-luvulla. :D
 
Mummun luona meidän projektina oli ommella chanel-tyylinen jakkutakki. Otin kaavat Burdasta ja ei se ollutkaan niin vaikeeta kun luulin. Saatiin se valmiiks muutamassa tunnissa! Suunnittelin tekeväni sen vähän erilaisesta kankaasta, mutta tää oli mummun varastossa, niin ajateltiin kokeilla millanen siitä tulis, ja mä oon sitä mieltä että tä kelpais vaikka Coco Chanelille vaik kangas onkin vähän enemmän Burberryn tyylinen. :P
Erityisesti rakastuin näihin seilorinappeihin, mitkä löysin mummun valtavasta nappikokoelmasta.

Innostuin nyt tästä ompeluhommasta uudestaan, et rupeen varmaan väkertämään uusia luomuksia melko pian. Mulle vaan yleensä käy niin, että ompelen napit väärälle puolelle tai mokailen muuten ja sit kyllästyn enkä jaksa tehä projektia loppuun. Toivottavasti saan jotain aikaseks täl mun kärsivällisyydellä! :D

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Alennusmyyntishoppailua

Oonko jo maininnut et rakastan alennusmyyntejä?! Tänään jumpan jälkeen käytiin Citymarketissa syömässä ja pakkohan sitä alelaaria oli vähän kaivella kun kerran ohi käveltiin. Ostin Lumenen kasvoveden ja Trindin kynsinauha- ja kynsibalsamin (molemmat makso vaan 2 e) ja kosteusvoiteen eurolla! :D
Myöhemmin surffaillessani netissä eksyin Elloksen sivuille, josta tilasin kahdet kengät kympillä ja ihanan vaaleanpunaisen pussilakanan 8 eurolla. Meinasin ostaa myös ne Elloksen nudekorkkarit, mutta en sitten raaskinu, kun ei voi tietää sopiiko ne jalkaan.
Illalla kävin viel Raision Myllyn Sokoksessa. Tarkoituksena oli ostaa vaan shampoo, mut ostin myös Jeanne Arthesin Love Generation Rock-hajuveden, koska se pullo oli niin ihana ja oli se ihan hyvän tuoksunenkin. Mukaan tarttu myös Four Reasonsin shampoo ja hoitosuihke. Ja koska oon fiksu ja säästäväinen shoppailija, ne oli tietenkin tarjouksessa kaikki. :) Kipasin samalla reissulla Gina Tricotissa, kun piti ostaa jo kolmannet "Ray Ban"-aurinkolasit. Edellisistä katkes molemmista vasen sanka (onko se mun huonoa tuuria vai onko tä vaan tätä Gina Tricot-laatua).. Mut ei niitä enää ollu siellä! ;(


Päätin tänään et lopetan Demin tilauksen ja tilaan jonkun muun lehden. Ajattelin ensin Trendiä, mun sit tajusin et lehtitori.fistä voi tilata ulkomaalasiakin lehtiä, ja oli ihan samoissa hinnoissa kun suomalaisetkin, jotkun jopa halvempia! Seventeen tai Teen Vogue olis kivoja. Siinähän yhdistyy huvi ja hyöty kun lukis englanniks. :D

torstai 28. heinäkuuta 2011

Girls movie night!

Vietettiin eilen kiva ilta tyttöporukalla leffojen ja herkkujen parissa. Ei oltu vähään aikaan nähty, joten juoruttavaa riitti ja hauskaa oli! Linnottauduttiin olohuoneen sohvalle ja katsottiin hömppäleffoja. Taidettiin siinä myöhäisillalla sortua katsomaan myöskin High School Musical. Tanssittiin ja laulettiin tietysti mukana ihan fiiliksissä. :'D
Kaikilla on tietysti erilainen leffamaku, mutta aattelin listata mun lempparit (jotkut on muodostuneet jo klassikoiksi) tyttöjenilta-leffat. Niiden katselussa ei tarvii paljon aivonystyröitä vaivata, vaan pelkästään rentoutua ja heittää aivot narikkaan!
Ja koska noi kuvat on niin huonoja, laitan tähän alle suomenkieliset nimet järjestyksessä:
Angus, Thongs and Perfect Snogging                         She's the man
Prinssi ja minä                                                           Perjantai on pahin
Paholainen pukeutuu pradaan                                   Mistä tytöt tykkää
Ps. Rakastan sinua                                                    Tuhkimotarina
Himoshoppaajan salaiset unelmat                            13 ja risat
Bridget Jones-Elämäni sinkkuna                               Morsianten sota
Bridget Jones-Elämä jatkuu                                      Haamumorsian
Kuinka hukata kundi 10 päivässä                               When in Rome
Wild Child                                                               10 things I hate about you
Täydellinen mies                                                  Raise your voice-Kesän sävelet
Mean Girls                                                                Karkausvuosi
Prinsessapäiväkirjat 2                                              Rakastunut bestman
Prinsessapäiväkirjat                                                 Tähtitreffit
Blondin kosto                                                         Sinkkuelämää
Blondin kosto 2                                                       Sinkkuelämää 2



maanantai 25. heinäkuuta 2011

Tyyli-idoleita

Jos seuraa julkisuuden henkilöiden pukeutumista, yleensä tietää mikä on tai tulee pian olemaan muodikasta. Kaikilla on varmaan joku tyyli-ikoni, jonka pukeutumista seuraa ja jonka tyyliä jäljittelee. Asuja ei tietenkään kannata kopioida päästä varpaisiin, vaan yrittää jollain tapaa tehdä siitä persoonallinen. Kannattaa etsiä joku sellainen henkilö, joka jollain tavalla muistuttaa itseä vaikka hiusväriltä tai vartalonmuodolta. Itse kuitenkin tietää mistä pitää ja käyttää vaan sellaisia vaatteita mistä itse tykkää. Pitää pysyä mukavuusalueella, mitään Lady Gagaa ei välttämättä kannata valita, vaikka hän tyyli-ikoni onkin. Kaikki ei vaan pysty kävelemään 15 sentin koroilla.
Inspiraatiota voi hakea blogeista, kaduilta, tai seurata hyvin pukeutuvia julkkiksia. Mun omia tyyli-idoleita ovat mm. Olivia Palermo ja Rachel Bilson. Olivia on hillityn tyylikäs ja yhdistelee edullisempia merkkejä huippusuunnittelijoiden luomuksiin kekseliäästi. Rachel voi jonain päivänä pukeutua klassisesti ja seuraavana päivänä rokahtavan rennosti, mutta on aina tyylikäs. Seuraan silmä tarkkana Gossip Girlin hahmojen pukeutumista, varsinkin Blair Waldorfin tyyliä. Muita tyylikkäitä naistähtiä ovat mm. Kate Moss, Gwyneth Paltrow, Lauren Gonrad, Kim Kardashian, Taylor Swift ja Vanessa Hudgens. Ihailen myös Audrey Hepburnia ja Grace Kellyä, joiden tyyliä voi hieman modernisoida. :)

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Just my luck

Sain tänään kuulla ettei mun iphonea saadakaan elvytettyä. Voin myöntää et taisin tirauttaa pari kyyneltä siinä kohtaa kun tajusin et mun kaikki kuvat, musiikki, muistiinpanot ja numerot on kadonnu. :( Mut hyvä uutinen on se, et sain uuden iPhonen ja vieläpä iPhone nelosen kun porukat vaihto liittymää ja samalla hankittiin kaikille uudet puhelimet. Ei se kuitenkaan korvaa sitä vanhaa. iPhone 3G muutenkin on nätimmän näkönen ja sopii paremmin käteen kun tää nelonen.
Tä kommunikaatio on siis vähän takkuillut pari päivää kun mul ei oo ollu kännykkää käytössä ja eilen kaverit jo huolestus et mitä mul on tapahtunu ku en vastaa puhelimeen (kun yleensä se on aina mukana käden ulottuvilla). No mut kyl tästä selvitään, selvisin siitäkin kun edellinen tietsikka meni rikki ja vei mukanaan monen vuoden kuvat ja tiedostot.. Ehkä nyt olis jo aika opetella tekemään niitä varmuuskopioita!
En siis voi laittaa Tallinnasta kuvia, mut kunhan saan ton uuden kännykän toimintaan (ilmeisesti viikon päästä) ni voin ottaa kuvat mun ostoksista. Omistan mä kamerankin, mut se on tietysti jäänyt mummun luo ja saan sen vasta ens viikolla. Mikähän siinä on, et joillain ihmisillä aina käy tuuri ja jotkut on tälläsiä epäonnisia niinkun mä.. :(

torstai 21. heinäkuuta 2011

Goodbyes are not forever

Onpa kiva olla taas kotona! Tosin sitä Tallinnan hellettä on ikävä nyt kun katselee ulos sateeseen ja harmauteen. :(  Mut tein kyllä tosi kivoja ostoksia! Ja vielä aika edullisestikin. Reissua ei oltu varta vasten suunniteltu tähän ihanteelliseen ajankohtaan, mut olin onnesta soikeena kun tajusin että hei, täällähän on vielä alennusmyynnit! Munhan ei pitänyt enää shoppailla, mut olin varannut onneks tietyn summan rahaa säästöön tätä matkaa varten, enkä edes kuluttanu sitä kokonaan. :D
Löysin kyllä Tallinnan ihan eri tavalla kun viime kerralla - johtui varmasti kesästä ja kai niillä alennusmyynneilläkin oli osuutta asiaan. Tällä kertaa kuljettiin Vanhassa kaupungissa paljon enemmän, ja siellä, sekä Virukeskuksessa, mä teinkin melkeen kaikki mun ostokset. Vanha kaupunki oli täynnä viihtyisiä pikku kahviloita ja tosi hyviä ravintoloita.  Ja kauneuspalvelut oli edullisia! Kävin värjäyttämässä ja leikkauttamassa hiukset - hiukset vaaleni ja tykkäsin väristä, mutta se kampaaja leikkas kyllä liian lyhyiks, vaikka kuinka sanoin et ihan vähän vaan.. Aina sama juttu. :D No, kai tähän tottuu ja takasinhan ne kasvaa. Esittelen ostokset ja laitan kuvia myöhemmin, kun nyt on puhelimessa jotain häikkää, enkä saa kuvia sieltä pois. Itseasiassa se kieltäytyy näyttämästä mitään elon merkkejä. Tä on raskasta aikaa mulle, koska voin avoimesti myöntää, että oon tekniikan orja, varsinkin mun iPhonen. On tosi orpo olo ilman sitä, toivon että se paranee!
Ps. Olin muuten just katsomassa viimeisen Harry Potterin ja kyllähän siinä itku tuli parissa kohtaa.. Oon koko ikäni ollut HP-fani ja ottaahan se vähän koville, ettei elokuvia tuu enää lisää. Täytyy kai sanoa hyvästit haikein mielin, vaikka ikävä tulee. Nyt vasta voin hyväksyy, että se mun kutsu tylypahkaan ei ookaan myöhässä ja et en ikinä mee naimisiin Daniel Radcliffen kanssa. :'D Oli kyllä mahtava leffa, paras koko sarjasta!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Tallinna calling!

Join eilen illalla tölkillisen kokista ja kappas vaan nukahdin vast kaks tuntia sängyssä pyörimistä ja Olivia-lehteä myöhemmin. Nyt onkin silmät ihan turvoksissa liian lyhyistä yöunista, joten pidin vähän aikaa jääpaloja silmillä etten näytä ihan sammakolta. Mä kuulun siihen ryhmään joka tarvis ainakin 8 h yöunia. No sehän ei niin kovin usein toteudu (paitsi lomalla tietysti) ja oonkin yleensä aamusin koulussa lievästi uninen ja hidas. Ja sitten univelat nukutaan viikonloppusin pois...Alkaa masentaa ku puhun jo koulust ja vähistä yöunista!
Aika pian pitääkin jo lähtee Helsinkiin, mistä sitten laivalla Tallinnaan. Harmittaa vähän kun oon kuullu, että hinnat on jo aika paljon noussu euron myötä. Viime reissu Tallinnaan oli pieni pettymys, kun ei se ollutkaan sellanen shoppailuparatiisi kun luulin, mut taisin vaan olla väärissä paikoissa, joten otin täl kertaa selvää ostareista ja kaupoista mis kannattaa käydä. Toivottavasti teen paljon löytöjä ilman että pankkitili menee ihan nollille! :D

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Confessions of a shopaholic

Kiirettä pitää lomallakin! Ehdinki olee kokonaiset kaks päivää kotona ja huomenna olis taas lähtö Tallinnaan. Kalenteri on ihan ylibuukattu ja mä kun luulin et tän kesän otan vaan rennosti.
Parin viikon kesätyön jälkeen oli palkkapäivä ja siitä se laskukausi ja epätoivon päivät alkoi... Palkasta oli melkeen puolet kadonnu ennen ku edes huolestuin (täst pankkikortista on vaan harmia, tili on tasasta vauhtia tyhjentyny ku opin käyttää tätä!). Pelästyin jo et nyt musta on sitten tullu shopaholic. Onnistuin kuitenki tukahduttamaan halun saada ne yhdet kengät (joiden perään huokailen vieläkin). Palkkapäivä osus justiinsa sopivasti alennusmyynteihin, ja sehän ei ollut mikään hyvä yhdistelmä. Jos huomaa shoppailun riistäytyvän käsistä, kannattaa toimii ajoissa ettei päädy sellaseen jamaan kun Rebecca Himoshoppaajan salaiset unelmat-elokuvassa. Aionki nyt kiinnittää huomiota rahan käyttöön. Shoppailulakkoo en edes yritä, kunhan vaan onnistun hillittemään itteni kaupoilla. :D Se on alennusmyyntien jälkeen paljon helpompaa, koska oikeestaan oon aika tarkka rahojen kanssa ja kuulemma (muka) pihi, mut alennusmyynneissä innostun ja laukut on mun suurin heikkous..
Kirppareilla ajattelin alkaa käydä aktiivisemmin (pitäis hankkiutua eka eroon vanhoist ennen ku hankin uusia ku vaatteet pursuu jo ulos vaatekaapista. Osa onkin sijotettu tosi nätisti ympäri huonetta lojumaan). Ne on oikeesti aarreaittoja, kannattaa heittää ennakkoluulot pois jos sellasia on. Ainahan siel on niitä likasia rättejä mut kun jaksaa metsästää ni voi löytää vaikka mitä. Citymarketista ja Prismastaki voi tehä löytöjä pienemmällä budjetilla ja onhan se mukavaa ettei kaikkii vaatteita oo ostettu H&M:stä.
Kuitit kannattaa aina säästää jos vaik tajuu ettei ostos ollukkaa sen rahan arvonen!
Täs vielä kuva kivasta Vero Moda takista jonka löysin viimeviikol kirppikseltä 4,50 eurolla!


Rebecca Bloomwood: When I was 7 most of my friends stopped believing in magic. That's when I first started. They were beautiful, they were happy. They didn't even need any money, they had magic cards.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Let's get this started!

Aloin siis vihdoin kirjoittaa omaa blogia! Se on jo pitkään ollut mielessä, mutta oon epäillyt bloggaajan taitojani kun päiväkirjoihinkin jaksan yleensä kirjottaa vaan pari viikkoa. Mutta nyt vihdoin uskaltauduin kokeilemaan kuultuani kuinka mainio harrastus se on. Ja mikäpä olis omaperäsempi tapa alottaa blogi kun kertomalla itsestäni.
Olen 16-vuotias turkulainen tyttö. Kiinnostuksen kohteita ovat mm. muoti, sisustus, julkkikset, kirjat ja näistä kaikista ajattelinkin kirjoittaa, sekä kaikesta muusta mitä nyt päähän pälkähtää.
Seuraan trendejä ja kuljen jonkun verran muodin mukana, mutten mitenkään orjallisesti noudata tyylivirtausten mukaista pukeutumista.
Pyrin pitämään oman tyylin aika klassisena ja yksinkertaisena. Pidän kaikesta kauniista, tyttömäisestä ja ylellisestä (vaik siihen ylellisyyteen harvoin on varaa). Musta ja valkoinen on luottovärit, mutta kyl värejäkin saa olla, se on ihan päivän fiiliksestä kiinni. Tällä hetkellä miellyttää laivastonsininen, persikka ja puuterin ja hiekan sävyt. Beige ja kameli onkin värejä, joita alkaa varmasti näkyä vielä enemmän kun syksyä kohden mennään ja nehän sopii sinisen ja pastellisävyjen kanssa erityisen hyvin.

Nudesävyjen ei tarvitse olla tylsiä! Mallia näyttää Olivia Palermo. Kuva http://www.oliviapalermofashion.blogspot.com/





















Saa siis nähdä miten lähtee pyörimään tä mun uusi harrastus kun ulkoasun väkertäminen oli jo haaste ja tällänen tekniikan ihmelapsi kun oon. :D